Mäntyläntie 2a B 53650 Lappeenranta 045 112 4700 hilmayartdesign@gmail.com
Tutustu Satulapalvelu Hilmalayan tietopakettiin
Joskus satula, joka selkään sovitettaessa näyttää kaikin puolin erinomaisesti hevosellesi sopivalta, saattaa kuitenkin syystä tai toisesta osoittautua epäsopivaksi joko heti ratsain testattaessa tai useamman ratsastuskerran jälkeen ja satulan sopivuuttahan on tarkoitus arvioida aina nimenomaan liikkeessä - tallinkäytävälle seisten liikkumisformaattia on haastavaa arvioida!
Tästä syystä suosittelen, että satulaa kokeillaan aina useamman ratsastuskerran ajan. Miksi? Useampi kerta on tarpeellinen siitä syystä, ettei ensimmäinen kerta useinkaan riitä todellista sopivuutta kertomaan - lihakset mukautuvat hetkellisiin poikkeamiin, mutta reagoivat toistuvaan, vääränlaiseen kuormitukseen.
Hevonen on nöyrä eläin, eikä välttämättä paljasta helposti kipua/epämukavuutta, joten tästä syystä on myös hyvä hevosen tuntevan tahon arviota kysyä! Ensimmäisillä kerroilla hevonen voi liikkua hyvin tai jopa hetkellisesti paremmin, mutta vasta useampi kerta antaa luotettavan vasteen.
Tutustu satulan sopivuuteen vaikuttaviin seikkoihin
-> SATULAN PITUUS – ei saisi ylittää 18. nikamaa (pidemmät western-satulat sovitetaan siten, että kuormitusta lanneselälle ei aiheudu). Vastaavasti aivan liian lyhyt (suhteessa hevosen selän pituuteen ja ratsastajan kokoon) aiheuttaa kuormitusta liian pienelle alueelle.
-> SATULAN LEVEYS – etukaaren leveys katsotaan aina hevosen todellisen rakenneleveyden mukaan ja tämä on jokaisen helppoa myös itse todentaa ja toisaalta sen tilannetta pitää silmällä. Liian kapea tai liian leveä satula ei istu selässä oikein ja pahimmassa tapauksessa kipeyttää hevosen ja voi aiheuttaa hermopinteitä, jotka sitten voivat aiheuttaa ongelmia liikkumisessa tai hevonen kompuroi/liikkuu epäpuhtaasti tai voi jopa kaatua ja tästä pahimmillaan on seurauksena pitkällä linjalla mm.nivelrikkoa.
-> SATULAN ETUOSAN TILA LAVALLE – satulan etuosan rakenne (ei siis pelkkä leveys) ei saa haitata hevosen lavan liikkumista eli etuosan rakenteen tulee olla riittävän tilava hevosen rakenteen edellyttämä tilantarve huomioiden. Eli perussääntö, että sä'än korkeimman kohdan ja etukaaren väliin tulisi mahtua n. 3 sormea, pätee myös sä'än molemmin puolin. Lavan liikkumista voi todentaa hyvin pyytämällä joku liikuttamaan etujalkaa ilmassa eteen-taakse ja käden satulan etuosan alla sijoittamalla tunnustella, miten hyvin tilaa satulan ja lavan välissä on. Samoin toppauspaneelit eivät saa olla siten, että ne kuormittavat/puristavat/painavat sä'än sivuja – tällä on liikettä vähentävä vaikutus!
-> SATULAN RUNGON MALLI – satulan tulee asettua selkään koko matkaltaan tasaisesti ja symmetrisesti (liu'utamalla käden satulan ja hevosen selän välistä tulisi sen olla tasainen koko paneelin pituudelta). Liian kaareva satula keinuu selässä ja aiheuttaa ankaraa piste-kuormitusta (ajattele auton renkaan kontaktipintaa tiehen) ja liian suorarunkoinen satula aiheuttaa ns. siltarakenteen eli kuormittaa hevosta etu- ja takaosasta satulan ollessa huonosti/ei ollenkaan kantava keskialueelta.
-> SATULAN SELKÄRANGANTILA – tämän tulee ehdottomasti olla riittävä, sillä selkärangan alueelle ei saa kohdistua painetta! Yleisesti käytössä oleva ohje 4 sormenleveyttä on varsin hyvä perussääntö, joskin joilla hevosilla tilantarve on suurempi. Tämä on varsin helppoa itsekin kartoittaa kokeilemalla rangan rakennetta käsin. Myös liian suuri selkärangantila on sikäli ongelmallinen, että todellinen kantopinta jää tällöin liian pieneksi leveyssuunnassa ja saattaa myös litteämpipaneelisissa satuloissa mahdollistaa selkärangan kontaktin runko-osiin. Kanavan läpi tulee näkyä valo koko matkalta ja ovatpa jotkut testanneet esim. pehmeällä riimunnarulla tilavuutta! Satulat, joissa tila on vain muutaman sentin, ei voi käyttöön suositella (selkärangantilan levennys on useimpiin toteutettavissa; kysy!)
-> VASTINHIHNOJEN SIJOITTUMINEN – koulusatuloista on helppoa katsoa näiden sijainti niiden roikkuessa vapaina. Hihnojen tulisi sijaita hevosen rungonrakenteesta riippuen vähintään kolme sormenleveyttä etujalasta taaksepäin (eivät siis saa sijoittua kainaloon!) ja vyön kiinnittyä suorassa linjassa hihnojen linjaukseen. Liian taakse sijoittuvat hihnat auttamatta edistävät satulan liukumista eteenpäin, sillä vyö pyrkii sijoittumaan kapeimpaan kohtaan; tämä ilmenee etenkin pyöreärunkoisilla hevosilla (ajattele matkalaukku-vyön kiinnitytä jumppapallon ympärille; kestää kun on leveimmässä kohdassa keskellä palloa!). Liian edessä sijaitsevat hihnat painavat kainaloita ja vähentävät liikkumishalua ja aiheuttavat jopa kipua/ihon kovettumista. Kannattaa myös varmistua siitä, että hihnojen reiät eivät sijaitse toisiinsa nähden eri korkeudessa, jolloin kiinnitys ei ole tasainen/satulan rakenteen mukainen. Etujalan tilaa voi hyvin kartoittaa pitämällä kättä vyön ja kainalon välissä hevosen liikkuessa. Jos tämä aiheuttaa sormiin ikävää painetta tai jopa kipua, kannattaa tilanne päivittää! Toisinaan vika ei ole siis itse satulassa, vaan väärin sijoittuvassa vyössä!
-> PANEELIEN KULMA/MALLI/PAKSUUS – paneelien tulee olla samassa kulmassa hevosen rakenteen kanssa eli takaa katsoen paneelin ulko- että sisäreuna ovat yhtä paljon "irti" eli paneeli on tasaisesti selässä kiinni eikä siis kanna jommaltakummalta sivulta toista enempää. Joissain, etenkin edullisemmissa merkeissä, paneelinkulma voi olla varsin terävä (kulmikas) malliltaan ja tämän voi helposti ajatella olevan hevoselle varsin epämiellyttävää, jos reuna pääsee painamaan jostain. Tällöin tulisi ehdottomasti varmistua sopivuudesta ja tilannetta seurata valppaasti. Suositeltavaa olisi käyttää alla romaania tai vähintään reilusti paksumpaa huopaa etenkin jos paneelirakenne on litteä (vähäisempi iskunvaimennus) ja erityisesti, jos hevosella on heikompi lihastonus /vähemmän massaa. Paneelitopattujen estesatuloiden alla onkin selkeä tarve käyttää alla lisä-iskunvaimennuksena romaania - ei siis ole vain "trendikästä". Tämän tarpeellisuutta voi rohkeampi ratsastaja testata esteellä pitämällä toista kättä lavanpään alueella alastulossa..!
Ja niille, jotka jaksavat lukea enempi, niin perusteellisemmin ja pitkän kaavan mukaan asian tiimoilta tietoa
Hevoset, kuten ihmisetkin, voivat olla - ja usein ovatkin - hieman epäsymmetrisiä eli toisin sanoen toisen puolen lihakset ovat vahvemmat kuin toisen, jolloin vahvempi lihas monesti on myös hieman kookkaampi. Tämä ilmenee yleensä vahvuutena jompaankumpaan kierrokseen ja vastaavasti ihmisillä taas usein kirjoituskäden puoli on lihasvoimiltaan vahvempi.
Hyvällä ja osaavalla treenillä ja kehonhuollolla (+sopivilla varusteilla!) puolet tasapainottuvat ja pysyvät hyvinkin symmetrisinä. Jos kuitenkin hevosen selässä puolieroa on, symmetrinen satulahan toki istuu tällöin auttamatta epäsymmetrisesti. Ajattele nelijalkaista tuolia epätasaisella lattialla tai vastaavasti niin, että yksi tuolin jaloista on toista lyhyempi.
Epäsymmetrinen satula käyttäytyy monin eri tavoin riippuen siitä, kuinka hevonen pyrkii satulan kanssa toimimaan. Usein kuitenkin satula esim. läpyttää toiselta puolelta tai siirtyy vinoon (selkärankaan nähden) ratsastaessa. Epäsymmetrisesti istuva satula toimii väärin, jolloin liike voi olennaisesti vähentyä/hevonen alkaa välttämään tiettyjä tehtäviä tai kurjimmassa tapauksessa kipeytyy. Tällaisissa tapauksissa tilanne kannattaa kartoittaa ammattilaisen kanssa, jotta ongelma saadaan korjattua ja poistettua. Satula täytyy sovittaa hevoselle yksilöllisesti, jotta se lepää symmetrisesti molemmin puolin ja toimii siten liikkeessä kuten pitää. Tämä vaatii mittauksia, satulan testaamista ja lopulta tapauskohtaisen satulan "customoinnin", joka tekee satulasta juuri kyseiselle hevoselle sillä hetkellä täysin sopivan.
Kun satula istuu, pääsevät lihakset kehittymään, jolloin muutoksia voi tulla yllättävänkin nopeasti (tämä on toki täysin yksilöllistä ja siihen vaikuttaa muu toiminta -> ruokinta, ratsastajan taidot, kehonhuolto jne). Tämä taas tarkoittaa sitä, että satula täytyy jälleen päivittää, jotta se saadaan mukautettua muutoksiin tai jos muutokset ovat suuria, voi olla tarpeen vaihtaa toisenmalliseen satulaan kokonaan. Kipeytynyt selkä on tarpeen kuitenkin hoitaa aina ensin kuntoon, sillä "auki hiertyneisiin jalkoihin sopivatkin lenkkarit tuntuvat epäsopivilta"!
Sitten se ratsastaja
Hevoset, kuten ihmisetkin, voivat olla - ja usein ovatkin - hieman epäsymmetrisiä eli toisin sanoen toisen puolen lihakset ovat vahvemmat kuin toisen, jolloin vahvempi lihas monesti on myös hieman kookkaampi. Tämä ilmenee yleensä vahvuutena jompaankumpaan kierrokseen ja vastaavasti ihmisillä taas usein kirjoituskäden puoli on lihasvoimiltaan vahvempi.
Hyvällä ja osaavalla treenillä ja kehonhuollolla (+sopivilla varusteilla!) puolet tasapainottuvat ja pysyvät hyvinkin symmetrisinä. Jos kuitenkin hevosen selässä puolieroa on, symmetrinen satulahan toki istuu tällöin auttamatta epäsymmetrisesti. Ajattele nelijalkaista tuolia epätasaisella lattialla tai vastaavasti niin, että yksi tuolin jaloista on toista lyhyempi.
Epäsymmetrinen satula käyttäytyy monin eri tavoin riippuen siitä, kuinka hevonen pyrkii satulan kanssa toimimaan. Usein kuitenkin satula esim. läpyttää toiselta puolelta tai siirtyy vinoon (selkärankaan nähden) ratsastaessa. Epäsymmetrisesti istuva satula toimii väärin, jolloin liike voi olennaisesti vähentyä/hevonen alkaa välttämään tiettyjä tehtäviä tai kurjimmassa tapauksessa kipeytyy. Tällaisissa tapauksissa tilanne kannattaa kartoittaa ammattilaisen kanssa, jotta ongelma saadaan korjattua ja poistettua. Satula täytyy sovittaa hevoselle yksilöllisesti, jotta se lepää symmetrisesti molemmin puolin ja toimii siten liikkeessä kuten pitää. Tämä vaatii mittauksia, satulan testaamista ja lopulta tapauskohtaisen satulan "customoinnin", joka tekee satulasta juuri kyseiselle hevoselle sillä hetkellä täysin sopivan.
Kun satula istuu, pääsevät lihakset kehittymään, jolloin muutoksia voi tulla yllättävänkin nopeasti (tämä on toki täysin yksilöllistä ja siihen vaikuttaa muu toiminta -> ruokinta, ratsastajan taidot, kehonhuolto jne). Tämä taas tarkoittaa sitä, että satula täytyy jälleen päivittää, jotta se saadaan mukautettua muutoksiin tai jos muutokset ovat suuria, voi olla tarpeen vaihtaa toisenmalliseen satulaan kokonaan. Kipeytynyt selkä on tarpeen kuitenkin hoitaa aina ensin kuntoon, sillä "auki hiertyneisiin jalkoihin sopivatkin lenkkarit tuntuvat epäsopivilta"!
Ja sitten se diy eli tee se itse
Omatoimisen sovittamisen osalta omien myyntisatuloideni osalta neuvon parhaani mukaan kuvien sekä antamiesi tietojen pohjalta, mutta tulee muistaa, ettei kuvista kuitenkaan näe kaikkea tarpeellista/kuvat tapaavat vääristää tiettyjä muotoja aina jossain määrin ja se, ettei hevosta näe liikkeessä, on lähtökohta sopivan satulan arviointiin täysin eri kuin sovitustapaamisessa!!
Eli se sovituspalvelu kiteytyy siis – kuten aiemmin sanottu – poikkeuksetta aina siihen, että hevosesi hyvinvointi pysyy yllä mahdollisten ja erittäin todennäköisten muutoksienkin myötä tai vastaavasti jos ongelmia jo on olemassa, ne pyritään poistamaan siltä osin, kuin kyse on satulasta. Kuten aiemmin jo mainitsin, hevosesta on helppo todeta, toimiiko periaatteeni - hevonen voi tovin huijata mukavuutensa kustannuksella, mutta ei osaa valehdella!
Hyvinvoiva hevonen on lihaksistoltaan symmetrinen ja elastinen, lihastonus on hyvä ja hevonen liikkuu mielellään eikä sen liikkeestä eikä olemuksesta ilmene millään tavalla epämukavuus! Jos vahinkoa on vääränlaisen satulan vuoksi ehtinyt jo tulla, lähdetään liikkeelle ongelman aiheuttajan poistamisesta ja tilanteen korjaamisesta. Hyvin toteutetun muutoksen/oikein valitun uuden satulan myötä positiivinen muutos on havaittavissa nopeasti, joskus eron näkee jopa saman tien.
Jos hevosella on epäsopivasta satulasta aiheutunut lihasten surkastumista, oikeanlainen muutos edesauttaa lihaksia jälleen kehittymään. Sovituksissa saat aina kattavasti ja selkokielellä tietoa siitä, missä mennään ja mitä tehdään sekä mitä on odotettavissa. Ja luonnollisesti kaikki muutokset/työt tehdään perustellusti ja yhteistyössä omistajan kanssa. Ratkaisujen takana seison aina ja siksi sloganini onkin TO PROTECT AND TO SERVE!
Ja vielä asiaa niistä myyntiartikkeleista eli satuloista
Myynnissä olevien satuloiden kunnon tutkin ja tarkastan rungon kunnon rasitustestaamalla ja jos epäilykset tässä heräävät tai asiakkaan niin pyytäessä tarkastan runkorakenteet avaamalla. Kiefferin malleissa, joissa rakenteeseen kuuluvat takalevyt tarkastan aina, sillä haljennut takalevy voi tehdä (riippuu vaurion laajuudesta) satulasta kieron ja tällöin ei tokikaan sellaisenaan käyttöön sovellu! Haljennut takalevy vaatii joko levyn vaihdon tai korjauksen. Satuloissa havaitut mahdolliset huomiot on mainittu satulan myyntitiedoissa.
Jos ilmoituksessa suositellaan toppausta, tarkoittaa se, että toppaukset ovat joltain osin sellaiset, ettei sellaisenaan uuteen selkään käyttöön suositella ilman uudelleen toppaamista. En kuitenkaan voi tätä toimenpidettä keneltäkään myyjältä suoraan edellyttää, ainoastaan suositella (toki täysin epäsymmetriset tai kivikovat toppaukset ovat asia erikseen). Käytetty satula olisi aina kuitenkin suositeltavaa toppauttaa omalle hevoselle sopivaksi, sillä satula on muokkautunut aiemman selän mukaan ja erityisesti tämä on tarpeen, jos toppaukset ovat jo kovat/epäsymmetriset/vajaat tai malliltaan sellaiset, ettei satula niistä johtuen istu. Tässä kohdassa säästäminen saattaa huonoimmassa tapauksessa tulla selän hoidattamisen kautta hyvinkin kalliiksi ja toisaalta tehdä reilun tauon harrastamiseen.
Heikkokuntoisilla hihnoilla varustettua satulaa en sellaisenaan turvallisuussyistä myy, eli hihnan vaihto on kauppaamisen edellytys, mutta ilmoituksissa on mainittu, jos hihnojen vaihtoa lähiaikoina suositellaan. Näissä tapauksissa useimmiten hihnoissa on jonkin verran venymää, jolloin reiät eivät ole linjassa tai synteettisissä hihnoissa halkeamia päälimateriaalissa, joka hankaloittaa vyön kiristämistä.
Nämä asiat kannattaa siis huomioida, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen teille kummallekin! Pikaratkaisuihin ei kannata sortua - kyseessä on päätös, jolla on merkittävät seuraukset!
Runkovikainen/käyttöön soveltumaton satula
Käyttöön rakenteeltaan/ominaisuuksiltaan soveltumattomia satuloita on harmillisen paljon jopa ratsastuskäytössä ja sellainen saattaa käsiin päätyä esim.netistä suorakaupalla vieraalta ostaessa ja yksityisten kesken tällaista kauppaa on hankalaa jälkeenpäin käsitellä/riitauttaa. Alla onkin tietoa runko-/rakennevioista ja jos aihepiiri kiinnostaa tarkemmin, suosittelen kurkkaamaan valikosta Satula pintaa syvemmältä-kurssista tietoa! Ehdottoman mielenkiintoinen ja toki ennen kaikkea hyödyllinen kurssi!
- runkorakenne jostain kohtaa poikki
- runkorakenne jostain kohtaa murtunut
- runko vääntynyt (vino/kiero/epäsymmetrinen)
- rungon valmistusvirheet (tämän voi todeta vain seppä), jotka vaikuttavat satulan käyttäytymiseen
- satulan rungosta on yksi tai useampi sidosniitti katkennut joko etukaaresta tai muualta rungon alueelta (sidosniittejä ei ole kaikissa runkomalleissa)
- jalustinkoukun kiinnitys löysällä tai osin irti
- takalevyn/-levyjen murtumat/halkeamat
- muovi-/komposiittirungot eivät kovin vähällä hajoa, mutta hajottuaan viallisuus selviää helposti eikä ole korjattavissa (rungonvaihto)
- satula antaa voimakkaasti käsin taivutettaessa periksi (joustaa); huomaa, että on kuitenkin useita runkomalleja (esim. Passierilla ja Prestigellä), joissa runkorakenne joustaa hieman tarkoituksellisesti eikä satulassa tällöin siis ole vikaa -> joustaminen on kuitenkin symmetristä eikä satulan tule väärinpäin taivutettuna antaa periksi ks. seuraava kohta
- joskus satula ei anna periksi oikeinpäin taivutettaessa, mutta väärinpäin (eli etu- ja takakaari alaspäin) painettaessa taipuu - tällöin runko on usein keskeltä murtunut. "Terve" satula ei näin päin painettaessa anna periksi.
- satulasta kuuluu taivutettaessa/ratsastettaessa selkeää ääntä kuten narinaa, narskumista tai naksumista, kannattaa runko tarkastuttaa - toisinaan ääni (lähinnä nariseva) voi aiheutua nahkaosien hankauksesta toisiaan vasten, mutta jos tätä ei saa itse paikannettua luotettavasti, suosittelen aina rungon tarkastuttamista asiantuntijalla -> joskus takakaareen paikantuva ääni voi olla merkki etukaaren sidosniittien katkeamisesta!
- etukaari antaa painettaessa periksi (vääntyy yleensä leveämmäksi) - etukaari on murtunut/poikki
- etukaaresta kuuluu ääntä tai joskus etukaaren päälle nahkaan voi myös ilmaantua ryppy/kuoppa tai terävä kohta; tällöin on aina aihetta epäillä etukaaren kuntoa
- satula ei ole kohtisuoraan edestä/takaa katsottuna symmetrinen ts. on jommalle kummalle puolelle vääntynyt. Huomioi kuitenkin, että joskus käsintehdyissä satuloissa voi pieniä kiinnityspisteiden/saumalinjojen eroja olla eli esimerkiksi pikkusiivessä sijaitsevat merkkinaulat saattavat sijaita korkeussuunnassa hieman eri kohdissa toisiinsa nähden eli nämä eivät siten ole luotettava suoruuden mittari takaa katsottuna, vaan runko tulee tarkastaa avaamalla satula!
- istuimeen ilmaantuu selkeitä poikittaisryppyjä/poimuja - tämä saattaa kieliä runkoviasta keskellä satulaa, mutta voi myös olla pelkästään rakenteiden "väsymisestä" johtuvaa periksiantamista eikä tällaisessa satulassa vielä ole havaittavaa rakenteellista vikaa, mutta sen käyttäytymistä tulee seurata. Myös joillakin satulamerkeillä on istuimen pehmusmateriaali tai istuinnahka laadultaan sellainen, että ajan kuluessa "väsyy" ja pääsee poimuuntumaan eikä tämä liity rungon kuntoon.
- rakenteisiin ilmaantuu kohoumia, monttuja, teräviä ulokkeita tai muita poikkeavia muutoksia, kannattaa satula tarkistuttaa
- jalustinkoukku tuntuu löysältä/liikkuu
- vaihtokaarellisen satulan etukaaren kiinnityspisteen hajoaminen tai vaihdettavan etuosan (albion platinum/genesis) kaariosan hajoaminen
- Kieffer-satulassa takapaneelin ja runko-osan välissä on toisella puolella reilumpi rako tai satula näyttää takaa katsoen vinolta (paneelien kulma yleensä toisiinsa nähden siis erilainen) -> osassa Kiefferin satuloita on paneeliosassa muoviset takalevyt ja näissä on erityinen kiinnityskonsepti koukkuihin - juurikin kiinnityslenkin kohdalta muovi saattaa ajastaan murtua/vääntyä, jolloin satulasta tulee vino ja siten toki on käyttöön soveltumaton. Vika edellyttää korjaamista (ks. lisätietoa Satulasepän ja nahkatyöpalvelu-linkistä).
- Albionin mallit, joissa patentoitu paneelin takakiinnitys, muovisen takakiinnikkeen hajoaminen
- mm. Kiefferin Modell 3000, Supreme GenTec ja Aiver ovat itse säädettävällä etukaarella ja tähän mekanismiin voi tulla vikoja (esim. jonkin metallikiinnikkeen murtuma/pettäminen), jolloin satula joko ei säädy lainkaan tai säädettäessä ei pysy asetetussa leveydessä tai siitä kuuluu ääntä käsiteltäessä/käytettäessä
- kapea selkärangantila - minimitilana pidetään 5cm eli kolmen sormen leveyttä. Tästä kapeampi kuormittaa selän ligamentteja ja satulalla ei ole lainkaan tilaa sivuttaisliikkeeseen esim.hevosen taivuttaessa runkoaan tai ratsastajan hetkellisten painonsiirtymien seurauksena. Yhtä lailla liian leveä selkärangantila aiheuttaa ongelmia, jos hevosen runko on rakenteeltaan kapea/"harjakattoinen"
Jos hevonen alkaa reagoida oudosti äkisti sopivaksi todettuun satulaan eli selässä ilmenee esimerkiksi pistemäistä kipuilua tai hevonen alkaa yhtäkkiä reagoida negatiivisesti, on aina syytä tarkistuttaa tilanne ammattilaisella!
Jos havaitset edellä mainittuja satulassasi, suosittelen aina sen tarkastuttamista sepällä; "turha" tarkastus on parempi kuin käyttää satulaa ja toivoa, että mitään vikaa ei ole; tämä voi aiheuttaa hevoselle epämukavuutta ja pahimmassa tapauksessa kipua/fyysisiä vauriota!
Muutoin käyttöön soveltumaton satula
näihin joko ei voida vaikuttaa sepän toimesta tai edellyttävät satulan lähettämisen tehtaalle TAI ovat suuritöisiä/kalliita toteuttaa :
- ei-vaihtokaarellisen (eli kiinteä etukaari) satulan hajonneen etukaaren vaihto (siis itse kaari poikki)
- vino/kiero muovirunko
- toisiinsa nähden epäsymmetriset paneelit (tarkoittaa tässä tapauksessa paneelin tilavuutta, ei epäsymmetristä toppaustapaa - joskin epäsymmetrisistä topattua satulaa ei kannata käyttää kuin hevosella, jolle se on vartavasten tehty!) Eli esimerkkinä paneelitoppaukset, joiden "paksuus" ei ole sama kummassakin paneelissa ja tällöin satula ei ole symmetrinen. Ja jonkin verran vastaan on tullut satuloita, joissa paneelit ovat eri pituiset toisiinsa verrattuna ja tämä on usein mahdollista korjata. -> Joissain tapauksissa runkoon on saatettu lisätä ns.runkopaloja, joilla satulan mallia on tarkoituksella muokattu käyttäjälleen paremmin sopivaksi ja nämä luonnollisestikin ovat poistettavissa/muutettavissa. Nämä eivät useimmiten ulkoapäin ole havaittavissa. Uuden käytetyn satulan osalta on hyvä satulan rakenteet hyvä tarkastuttaa, niin ei tule yllätyksiä!
- poikki mennyt rungon sivutukirauta (katkenneena vaarallinen käytössä!) - ei kaikissa runkomalleissa
- kovettuneet paneelitoppaukset - materiaalin tulee olla selkeästi periksi antava eli pehmeä tai vähintään muuttua sellaiseksi lämmitettäessä (lämpöön reagoiva). Kovettunut paneelitoppaus on erittäin epämukava hevoselle eikä romaani korjaa puuttuvaa iskunvaimennusta!
- joskus myös vanhoissa villatopatuissa satuloissa paneelien nahka on voinut "kivettyä" kovaksi, jolloin villojen vaihto ei välttämättä juurikaan enää tilannetta paranna -> toppaukset siis tuntuvat toppauksenkin jälkeen edelleen kovilta pintamateriaalin ollessa joustamaton. Näitä voidaan koettaa elvyttää ammattilaisaineilla, mutta lopputulos ei ole taattu.
- nahkaosat kuivuneet siten, että paneeleihin/siipiin on muodostunut kovia harjanteita/teräviä ulokkeita tai ne ovat vääntyneet väärään asentoon ja painavat hevosta
- satula, joka kastunut niin pahasti, että home on mennyt syvempiin rakenteisiin -> tästä aiheesta voidaan olla montaa mieltä, mutta oman näkemykseni mukaan homeinen satula on terveysriski!
Jos nurkkiin on jäänyt runkovikainen merkkisatula, otan vastaan tutkimustyöhön ja purkuun. Runkovikaisia en vastuullisena luovuta eteenpäin!
Korjaamatta käyttöön soveltumaton (normaaleja korjaustöitä):
- osia irti/poikki/löysällä esim. vastinhihnat, ompeleet, kiinnikkeet, rakenteet
- kovat/epäsymmetriset/muhkuraiset/vajaat (tyhjä)/länään painuneet villatoppaukset
- kovettuneet paneelitoppaukset (usein halvemmat uretaaniseokset) - tehtaat vaihtavat paneelitoppauksia uusiin ja sepän toimesta moniin mahdollista vaihtaa villatoppaukset tilalle
- venyneet/kuluneet/huonolaatuiset (usein halvoissa satuloissa) vastinhihnat
- vastinhihnat eri kiinnityskohdissa oikealla ja vasemmalla
- kuluneet /poikki menneet ompeleet
- reikiä/puhkikulumia/teräviä ulokkeita hevosta vasten tulevissa pinnoissa (yläpinnan vastaavat viat sitten oman mukavuuden mukaan!)
- kapea selkärangantila - hyvänä perussääntönä minimitilasta pidetään 5cm eli kolmen sormen leveyttä. Tästä kapeampi kuormittaa selkärangan ligamentteja eikä selkärangalla ole tilaa pieneenkään sivuttaisliikkumiseen (esim.hevosen taivuttaessa runkoaan) eikä siten sovellu käyttöön. Lähes poikkeuksetta kaikisssa satuloissa on mahdollista kanavaa leventää sepän toimesta
- hajonneet Cair-/Flair (eli ilma)-paneelit - tätä joskus haastavaa jopa ammattilaisen avaamatta todeta, joten jos epäilet vikaa, tarkistuta!
Jos hevonen alkaa äkisti reagoida sopivaksi todettuun satulaan, on aina syytä tarkistuttaa tilanne asiantuntijalla!
Runkovikainen käsissä?
Jos sinulla on nurkissasi runkovikainen/käyttöön soveltumaton merkkisatula, tarjoa - tulevat korjausmenetelmien kehittämisprojekteiksi sekä purkuun ja kustannan toimituskulut postitse/matkahuollon kautta sekä siistikuntoisesta maksan myös nimellisen hinnan.
Toimin käyttöön soveltumattomien satuloiden kanssa aina vastuullisesti eivätkä ne siis enää pääse aiheuttamaan harmia hevosystäville (en myöskään luovuta näitä lasten leikkeihin, koska takeita siitä, etteivät kulkeudu elävän hevosen selkään enää ei toki ole!)
Jos epäilet satulasi kuntoa tai se tarvitsee laittoa/päivitystä, katso päävalikosta Satulasepän ja nahkatyöpalvelut-sivulta lisätietoa ja kysy lisää!